Leirin ohjelma ja Risto Räppääjä

Keskiviikko 8.4.2015 klo 11:57


Leirin ohjelma alkaa pikku hiljaa muotoutumaan, mitä minäkin päivänä tapahtuu on vielä avoinna. Mä oon ajatellut paneutua tänä vuonna juoruamiseen ja kaikissa lajeissa on nyt kouluttaja. Palkkiot vielä sopimatta, ilmoittelen lähempänä ajankohtaa.

Nomeen (toiveiden mukaisesti) on tulossa kouluttamaan Päivikki Kiuru eli samainen henkilö kuin viime kesänä. Muistakaahan laittaa rauhalliset palautukset, seuraamiset ja paikalla pysymiset kuntoon, jotta ei tarvi palata enää samoihin harjoituksiin kuin viime kesänä! :) Todennäköisesti nomeen tulee kaksi ryhmään, mölliryhmä ja alokasryhmä. Toiveita ryhmästään saa esittää, mulla on kyllä jo jonkin näköinen visio ryhmäjaosta.

Hakua on tulossa kouluttamaan Ammi (Anna-Mari Matikainen). Ammi on paikalla toivottavasti koko viikonlopun, joten tottis/tokokysymyksiäkin voi kysäistä häneltä. Ammin suurin saavutus on peko (pelastuskoira) haun MM-kisoihin osallistuminen ja sijoituskin oli 10 parhaan joukossa. Ammilla on myös mun kasvattien (Leijonakuninkaiden, Muumien ja "Riston") sukulaisia mukana. Niiden kanssa Ammi harrastaa pekoa, agilitya ja joskus nomeakin. Hausta varmastikaan monella ei ole kokemusta, joten pysytään perusasioissa. Parilla osaavammalla voinemme näyttää miten harjoituksia voi jatkaa. Pennuille voimme tehdä "makkararinkiä".

Agilityyn alustavasti on lupautunut Marja Mustanoja, joka kisaa bortsujensa kanssa SM-kisoissa / MM-karsinnoissa. Marja on tosi positiivinen ja kannustava kouluttaja. Agilityynkin tehtäneen kaksi ryhmää, möllit ja jo jotain osaavat. Pentujen kanssa voidaan tehdä hallissa putkea ja ohjausharjoituksia saman aikaisesti (eli Risto, Heinis ja Kerttu).

Vielä lopuksi "Riston" 4vk kuva. Hulvaton -fb ryhmässä on videoitakin...

4vk


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini