Dedin ja Amin luonnetestit

Lauantai 6.9.2014 klo 12:02

Ei noista luonnetesteistä olekaan kuin reilu vuosi. Nyt niiden videot on lopulta saatu nettiin!! Linkit löytyy koirien omilta luonnetestisivuilta.

Kommentoi kirjoitusta.

...ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...

Torstai 4.9.2014 klo 16:28

Tämän vuoden leirikin on pidetty. Oltiin 29.-31.8. Kuralan Kartanolla Väentuvassa ja sovittiin menevämme ensi vuonna uudelleen. Paikalle pääsi Katja ja Naukkis, Markus ja Kossu sekä Espoon porukka Pekka, Laila, Tuittu ja Siiri. Heidi valitettavasti sairastui ennen leiriä, mutta ystävällisesti lainasi koiraansa Kostoa meille. Koston kanssa harjoitukset teki Julia, joka oli tutustumassa rotuun. Katri oli ystävällisesti hoitamassa Tuiskua, jotta mä sain Amin kanssa puuhastella metsässä.

Perjantaina aloiteltiin päivä tekemällä mejä-jäljet metsään odottelemaan. Vähän jännitti päästää kokemattomat suunnistajat / jäljen tekijät vieraaseen metsään, mutta kyllä he sieltä hienosti osasivat tulla pois. Ja jäljetkin oli loistavasti tehtyjä.
Illaksi saatiin kenttä käyttöön ja hieman aksailtiin. Kyllä labradorit vain nauttii lajista kuin lajista. Saatiin paljon hyviä suorituksia. Nyt vain kaikki jatkamaan harrastusta, hauskaa se on vaikka vähän vaikeaa! ;)
Illalla tietysti syötiin ja saunottiin. Rohkeimmat kävi kastelemassa varpaat joessa. Siihen se uintiretki sitten tyssäs.

Lauantaina käytiin jäljestämässä verijälkiä. Kosto aloitti jalat tutisten, mutta rohkaistui tosi nopeasti ja jäljestikin sen jälkeen aika hyvin "kaadolle". Naukkis taas oli kuten viime vuonnakin, aivan kauhuissaan kun metsään oli tapettu joku. Katja saikin kotiläksyksi nyt tehdä enemmän kuin kerran vuodessa jälkeä! Tuittu ja Kossu jäljesti vauhdikkaasti ja sen takia hieman huolimattomasti. Heille läksyksi hidastaa vauhtia niin paljon että ehtivät haistella minne jälki menee. Intoa ei kummaltakaan puuttunut. Ami taas jäljesti paremmin kuin koskaan ennen. Vau!
Illaksi olin ajatellut SL-tiimin leikkimielisen agilitykilpailun seuraamista. Siellä me istuttiinkin ja kun Ami tuotiin kisan jälkeen paikalle niin ohjaajia oli jonoksi asti. Kun mä ensin näytin mallia niin Katri, Katja ja Juliakin uskalsi aksaamaan.

Sunnuntaina vuorossa olikin leirin "päätapahtuma" eli Päivikki Kiurun nome-treenit. Aloitimme ensin teoriaosuudella ja sen jälkeen tehtiin nometokoa kentällä. Kontaktia, paikallaoloa, luoksetuloa, seuraamista... Tämän jälkeen tehtiin peruskantamisharjoituksia damilla.
Lounaan jälkeen siirryimme pellolle ihan "oikeisiin hommiin" eli noutoihin. Kaikki teki ykkösmarkkeerauksen muutaman kerran ja Päivikki kertoi miten siinä ohjaajan toimintaa muuttamalla saadaan parempia suorituksia aikaiseksi. Taippareita ajatellen tehtiin 1-2 vesinoutoakin kaikille, mutta niissä ei mitään ongelmia ollut.
Viimeisillä voimilla vielä tutustuttiin riistaan. Paikalle oli roudattu pupu, variksia, lokki ja harakka. Kostoa lukuunottamatta kaikki ottavat riistan suuhunsa. Kosto näki elämänsä ekaa kertaa riistaa ja pitkän viikonlopun jälkeen emme halunneet painostaa sitä. Sille riitti ihan vain riistan haistelu. Muut kantaa riistaa mukavasti, hieman kokemattomuus paistaa esim kania kannettiin välillä jaloista. Linnuilla otteet oli syviä ja sopivan kevyitä.

Tästä on hyvä jatkaa ja toivottavasti kaikille tuli uutta opeteltavaa. Ensi vuonna Päivikki sitten tulee katsomaan onko kotiläksyt tehty!

Kuvia leiriltä täällä!!!

Kommentoi kirjoitusta.

Heinähattu ja Vilttitossu

Torstai 4.9.2014 klo 15:45

Blondin pennut on nyt saaneet nimet. Niistä tulee labradorinnoutajat -fb-ryhmän äänestyksen perusteella Heinähattu ja Vilttitossu. Tässä he ovat 1,5 viikon ikäisinä!

Heinähattu
heinahattu15vk.jpg
Vilttitossu
vilttitossu15vk.jpg
Ja kimppakuva...

pennut15vk.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Blondin puppelit...

Torstai 28.8.2014 klo 22:12

Dodii, nyt olis Blondinkin pennut maailmassa. Kaksi narttupentua, musta ja keltainen, syntyi 24.8.2014. Valitettavasti keltainen urospentu kuoli synnytyksessä. Todennäköisesti sikiöpussi oli hajonnut ennen aikojaan. Toinen pentu etsii vielä harrastavaa kotia.

20140824_180347.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Blondin taipparivideo löytyi...

Tiistai 19.8.2014 klo 21:19

Löysin Blondin taipparivideon sattumalta youtubesta. En edes muistanut että sellainen oli kuvattu. Mutta tässä se nyt on...

Kommentoi kirjoitusta.

Blondin "ruotosoppaa" ja bc-kuvia..

Maanantai 18.8.2014 klo 16:58

Blondin mahastakin muutama kalanruoto löytyi. Huomattavasti vähemmän kuin Dedillä, mutta kooltaan sitten sitäkin isompia. Blondin pentujen syntymää voi seurata Blondi+Vili fb-ryhmässä melkein reaaliajassa.. ;)

blondi_lintunen_henna_1552_abdomen_-abdomen_lat-18.8.2014-9_05_46-192.jpeg

Alla kootut teokset Dedin pennuista. Lisää kuvia siis Dedi+Jippo fb-ryhmässä!

20140815_092222.jpg


20140817_040005.jpg



















p3-3.jpg













t1-10.jpg

t2-5.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Dedin pennut on syntyneet...

Lauantai 16.8.2014 klo 10:28

Dedin pennuille syntymäpäiväksi tuli 15.8.2014. Ensimmäinen pentu syntyi klo 00.10 ja viimeinen klo 03.50. Saldona 4 urosta ja 4 narttupentua (lisäksi yksi enkelityttö). Kaikki pennut mustavalkoisia, osalla valkoista hieman enemmän kuin toisilla. Pennut ja emä voi loistavasti, kaikki ovat saaneet painoa lisää eli maitoakin varmasti tulee.
Nelisen viikkoa noi saa olla rauhassa ja sen jälkeen voitte rynnätä niitä katselemaan. Laitan kuvia tännekin kun jaksan/ehdin/viitsin.. ;) Nyt kuvia löytyy fb-ryhmästä Dedi+Jippo, johon kaikki ovat tervetulleita!

Kommentoi kirjoitusta.

Dedin "kalanruotosoppa"

Maanantai 11.8.2014 klo 13:18

Tässä niitä nyt olis!! ;) Dedin maha-asukit. Hulvaton fb-ryhmässä on kilpailu meneillään sukupuoli+värijakaumasta eli sinne kaikki osallistumaan!

dedi_lintunen_henna_10758_abdomen_-abdomen_lat-11.8.2014-9_09_22-725.jpeg

Kommentoi kirjoitusta.

Ultrausta..

Keskiviikko 23.7.2014 klo 17:06

Dedi ja Blondi on käynyt ultrassa. Dedillä näkyi ainakin viisi pentua ja Blondilla vähintään kaksi. Ensi kuussa sitten alkaa vilskettä olemaan kotosalla.
Olemme myös löytäneet asunnon Huittisista, tervetuloa tupareihin ihan silloin kun teille sopii. Mähän oon elo-lokakuun varmaan kokonaan kotosalla lukuunottamatta kenneltreffejä.

Kommentoi kirjoitusta.

Astutuksia, näytelmiä ja sm-kisoja

Tiistai 17.6.2014 klo 10:46

Aloitetaan Dedin sm-kisoista. Perjantaina oli Tampereella tavallinen kisa, jossa kävin testaamassa ison kisan tuntua. Dedillä juoksut, joten pidettiin juoksuhousut jalassa ennen rataa ja aloitettiin rata matolta. Ei pitäis kuunnella tuomarin pilliä niin tarkkaan, vaan keskittyä omaan suoritukseen. Kauhea paniikki iski kun lähtolupa annettiin ennen kuin sain Dediltä housut jalasta. Selvittiin kuitenkin matolle. Matto lähtikin jalkojen alta pois Dedin ponnistaessa liikkeelle ja siitä se ei enää saanut kerattyä itseään ekalle esteelle -> rima alas. Ennen tokaa estettä kävin pääni sisällä keskustelua ettei tiputus ollut koiran vika ja voimme jatkaa rataa. Ykkösen rima oli vaan siirtynyt kolmos putken ulostulon eteen. Itse juoksin eka riman päältä ja sen jälkeen koira. Kun mä jo muutenkin olin vähän pihalla niin unohdin ohjata takaakierron. Dedi teki mitä käskettiin ja hyppäs hypyn väärään suuntaan. Lähdettiin sit pois radalta, kun en nähnyt enää mitään syytä jatkaa sähellystä.
Lauantaina startattiin Ylökk:n joukkueessa. Yhteistuloksena saatiin 2xhyl, 10vp ja 5vp. Ei siis tullut mainetta eika kunniaa sen suuremmin. Ohjaaja kyllä ottaa Dedin keppivirheet omaan piikkiinsä, jos vaikka opettelis toteuttamaan käytännössä sen mitä teoriassa jo osaa. Katsokaa loput videoilta.
Rata sivulta
Rata paadysta

Labradorit Blondi, Kossu ja Kosto kävivät pyörimässä Harjavallan erkkarissa. Kosto sai EH:n ihan ansaitusti. Koston pitäisi oppia seisomaan paremmin (esittäjässähän ei oo vikaa). Markus oli unohtanut näyttelyt, joten Kossu oli sitten mulla koko viikonlopun. Myös lihotuskuuri oli unohtunut, joten ollaan tosi tyytyväisiä H:sta ja viedään Kossu ens keväänä uudelleen. Blondi sai ensimmäisen kerran elämässään H:n. Jäin katselemaan tarkemmin tuomarin linjaa niin kaikki joilla tuntui kylkiluut, sai H:n. Nyt tiedän miksei käyttölinjaiset olleet tulleet ko. brittituomarille. Onneks oli hyvää seuraa niin ei harmittanut niin paljoa. 


Dedi on nyt astutettu Jipolla. Pennuista kiinnostuneet voi ottaa yhteyttä Pikkupaimenen Sariin. Luvassa musta-valkoisia pikkupetoja ja hyvällä tuurilla myös punavalkoiset mahdollisia. Suosittelisin harrastavia koteja, mutta Sari tekee lopulliset päätokset pennuista. Jos narttuja syntyy niin myös sijoituskotia etsitään. 


Blondi astutetaan seuraavana sunnuntai-keskiviikko välisenä aikana. Sieltäkin luvassa oivia harrastuskoiria. Tähän pentueeseen on pari varausta, mutta toivotaan että tällä kertaa tulisi isompi pentue ja sinäkin voit ilmoittaa kiinnostuksestasi.

Ja vielä yksi kuva Dedistä lauantailta. Kiitos Joonalle kuvasta. 

img_1549.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Agiserti ja paimennusta

Maanantai 12.5.2014 klo 16:52

10.5. uskaltauduin Dedin kanssa kisaamaan. Koska kummankaan kunto ei ole läheskään hyvä niin mentiin vain yksi rata. Hyppärille siis lähdettiin Vammalaan. Tais olla tähdet mun kannalta oikeassa asennossa, kun nollarataa pukkas heti ekasta 3-luokan startista. Aikakin oli kohtuullinen ja sijoituttiin toiseksi ja saatiin eka serti. Ekalla, kolmannella ja neljännellä sijalla oli Tuulia Liuhto Omiella, Pirtulla ja Punssilla. Nyt sain siis varmistuksen ettei Dedi nopeudessa häviä, jos radat muuten onnistuu.
Radasta on myös video. Klikkaa tästä.

Käytiin myös Janikan (Ikon kasvattajan) naapurissa paimentamassa. Iko on ollut siellä ennenkin ja nyt se saatiin syttymäänkin lampaista. Jos vaan ehtis ja osais niin siitä vois saada paimenenkin. 
Kuvassa Iko näyttää mitä tapahtuu kun ohjaaja ei ole tilanteen tasalla. Ja näitä sattui muutama, koska enhän mä mitään osannut tehdä siellä... ;)

dedi_ja_iko_paimen_029.jpg

Dedi oli myös mukana, mutta sitä lähinnä kiinnosti tulla mun luokse. Lampaista se kiinnostui kyllä, jos olin sen tukena ja turvana + apuohjaaja lampailla. Tässä hyvin hallitulta näyttävä kuva, vaikka harjoitus olikin aivan toisennäköistä paikan päällä.

dedi_ja_iko_paimen_047.jpg

Ja koska ohjaaja oli niin onneton tapaus, laitettiin se treenaamaan osaavan koiran kanssa. Kiitos Minnille hermoista, joita se varmasti tarvitsi kun huidoin sitä minne sattuu ton kepin kanssa. Oli kyllä hienoa testata osaavalla koiralla. Ilman sitä olisin varmasti heittänyt hanskat tiskiin, nyt voisin mennä toistekin. 

dedi_ja_iko_paimen_147.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Börje Gustav

Sunnuntai 30.3.2014 klo 12:02

Kun kepoa ei meille muuten löytynyt, niin pitää sellainenkin kasvattaa itse. Börje Gustav syntyi 18.3.2014 klo 15.44. Painoa 3620g ja pituutta 51cm (en kyllä tiedä mitä te sillä tiedolla teette, mutta kuulunee tapoihin kertoa strategiset mitat). 
Laura the doulalle aivan suuren suuret kiitokset kannustuksesta ja avustuksesta synnytyksessä. Venäläissyntyisen kätilön kanssa ei ilman Lauraa olis kommunikaatio toiminutkaan. 
Dedi on ollut mun vanhempien luona hermolomalla, Blondi oli Ellin ja Zazun luona, Ami on ollut Katrilla jo pidemmän aikaa ja Ikokin löytänyt itsensä Janikan kautta Netalle harjoittelemaan Tampereen taajamassa asumista. Kiitokset hoitajille, kyllä mä pikku hiljaa alan keräileen koiria takaisin itselleni! ;) Dedin kanssa jo aloitettiin treenit, Blondin haen tänään ja Ikon noin viikon päästä. Amista ei vielä tietoa... Puolen vuoden tauon jälkeen ajattelin testata agilityakin ensi viikolla. Voi olla vähän hakusessa, kun ohjaaja on unohtanut kaiken ja koirilla on virtaa liikaakin. 

Börje Gustav 12pv

p3300604.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Kossu ja sukulaiset...

Perjantai 14.3.2014 klo 21:27

Sijoitusnarttuni Kossu on ollut syksyn-talven aikana ollut oikein reipas pieni metsästäjän alku. ;) Saaliina pupuja, kyyhkyjä, variksia, fasaani ja supi. Eipä puutu riistaviettiä tältäkään kaverilta.  

kossu.jpg
Kossun viralliset terveystulokset on nyt kennelliiton sivulla (klikkaa).. 
Kossun sisarukset on käyneet ahkerasti terveystarkeissa. Alustavien tulosten mukaan lonkat olis Mini A/A, Flora B/B ja Make C/C sek Tian A/B, jotka on kuvattu jo aikaisemmin. Kyynärät on kaikilla 0/0 ja silmät terveet. 

Myös Kossun vanhempien silmät on tutkittu uudelleen terveiksi. Minnalla olisi suunnitelmissa tehdä yhdistelmästä Stinta+Dumbo uudelleen pennut, joten nyt kunnon metsästyskoiraa tahtovat voi ottaa Minnaan yhteyttä (asustaa Kuopiossa). Tokikaan siis unohtamatta Blondi+Vili pentuetta, josta varmastikin tulee yhtä hyviä käyttökoiria!! ;) 

Kommentoi kirjoitusta.

Vuoden koira -kisojen tuloksia

Tiistai 25.2.2014 klo 19:56

Osallistuminen on tärkeintä ja niin edelleen... Osallistuttiin vuoden koira -kisoihin vähän sinne ja tänne Dedin sekä Blondin kanssa. Ja kaikissa päästiin kolmen parhaan joukkoon! ;) 

Blondi oli vuoden 2013 agilitynuusku-kisassa kolmas. Tästä tuloksiin... Blondilla viime vuodelta kolme agilitystarttia ja niistäkin vain yhdestä tulos.

Dedi osallistui HSKY:n käyttökoira-kisaan ollen siinä kolmas. Sääntöjen puitteissa vain Dedin toko-tulokset laskettiin mukaan kisaan. Myöskin Iituvaaran maljassa Dedi oli kolmas. Iituvaaran maljassa palkitaan paras alo-luokan tokokoira. Alosta Dedillä on viime vuodelta yksi tulos, kun kisan muilla osallistujilla oli kaksi tulosta. Tästä tuloksiin...

Askola Country Dog vuoden tokokoira -kisassa Dedi sijoittui ensimmäiseksi. Sääntöjen puitteissa ei tässäkään seurassa päästy vuoden agilitykoira -kisaan mukaan. Tästä tuloksiin (kunhan sivu päivittyy)...

Kommentoi kirjoitusta.

Geenitestituloksia..

Tiistai 18.2.2014 klo 9:27

Laboklinilta tuli postia... 

Labradorien geenitesteistä voi lisätietoja katsoa vaikka täältä.

Kossu 
EIC kantaja
CNM terve
PRA terve
HNPK terve
OSD terve

Blondi
HNPK terve
OSD terve
EIC, CNM ja PRA on Blondilta testattu aikaisemmin.

Bordercollien geenitesteistä täällä.

Iko 
TNS terve
CL ja CEA testejä ei Ikolta otettu, koska on suvun perusteella terve.

Eli käytännössä vain Kossun EIC kantajuus on "huono". Se ei vaikuta Kossun elämään mitenkään, Kossu ei tule EIC:iin sairastumaan. Jalostusvalintoja tehdessä pitää vain huomioida että uros on EIC terve, jotta pennuista ei tule sairaita (pennut terveitä tai kantajia). 
Ja kun Dedikin on CEA, CL, TNS terve suvun perusteella, niin ei kyllä sairastu noi koirat mihinkään (minkä voi testata geenitestillä)!! ;)

Kommentoi kirjoitusta.

Terveystarkastuksia...

Perjantai 24.1.2014 klo 17:27

Iso kasa koiria treffaili eilen Raision Koirakissa-klinikalla ja tulokset olivat loistavia. 

* Blondin silmät on terveet ja pentusuunnitelmat sai siis lopullisen päätöksen (lisätiedot lähiaikoina). 
Blondilta lähti Laboklinille myös verinäyte, josta katsotaan kuivakirsuisuus- ja tappijalkageenit.

* Dedin silmät ovat myös terveet, myös gonioskopiassa.

* Kossulla oli alustavasti lonkat A/A ja kyynärät 0/0, Kennelliittohan noista päättää, mutta en usko että noilla nivelillä voi keksiä miksi ne olisi huonommat. Silmät myös terveet. Kossusta lähti myös verta laboklinille. 

* Misty (Dedin sisko) omaa myös terveet lonkat (arvio A/A), kyynärät (arvio 0/0) ja silmät sekä peilauksessa että gonioskopiassa.

* Muualla käyneitä ovat Kossun sisko Flora sekä veli Salama. Silmät peilattu molemmilta ja tervettä näytti sielläkin. Röntgenkuvia ottavat myöhemmin. Sisaruksista myös Raipelin Tia on käynyt kuvauksissa. Lonkat arviolta A/B ja kyynärät 0/0, silmät myös terveet. Kyseessä opaskoirakoululle mennyt pentu, joten tuloksia ei lähetetä kennelliitolle.

* Stintan (Hulvaton Kiara) pentueesta kaksi pentua meni opaskoirakoululle soveltuvuustesteihin. Hylkyä ei ainakaan vielä ole tullut. Helmikuussa tulnee lopulliset päätökset koulutetaanko niistä oppaita vai ei. 

Tällä kertaa siis fantastisia uutisia kaikilta suunnilta. Toivottavasti jatkoa seuraa ja kevään aikana saadaan muitakin hyviä terveystuloksia!!

Kommentoi kirjoitusta.

Iko EH

Lauantai 18.1.2014 klo 16:42

Iko oli tänään kv-näyttelyssä ja sai sieltä mukavan arvostelun kera EH:n. Kasvattajaryhmä (Something Like) sai KP:n.

Tässä Ikon arvostelu:

Needs more masculine expression. Very good type and excellent bones & proportion. Very good coat and shoulder. Needs better group, good angulation in rear. Still light stop and immature head. Good movement.

Käännöksessä vähän tarvittiin käännöspalvelun apua. Tai itseasiassa en saanut käsialasta selvää joka kohdassa. Toivottavasti nyt edes on sinnepäin tää suomennos. 

Tarvitsee lisää urosmaisuutta. Todella hyvä tyyppi ja erinomainen luusto sekä mittasuhteet. Todella hyvät turkki ja olat. Tarvitsee paremman ristiselän alueen, hyvät kulmaukset takana. Vielä kevyt otsa ja keskeneräinen pää. Hyvät liikkeet.

Kommentoi kirjoitusta.

Dedi toko AVO1 ja TK2

Sunnuntai 12.1.2014 klo 17:34

Wuhuu! Eipä tarvi hetkeen mennä Dedin kanssa tokokokeeseen. Saatiin suoraan kolmella kokeella avoimesta luokan koulutustunnus eli TK2. Seuraavaksi voivottelemaan voittajaluokkaan, mutta siihen on vielä niin paljon treenattavaa ettei ainakaan ennen ens kesää tapahdu mitään. Toivottavasti siihen mennessä sais Ikonkin alokkaaseen asti, pääsis molempien kanssa aina samana päivänä kokeeseen! ;)

Itse koe on tuloksestaan huolimatta aivan järkytys. Dedi sai jonkun ihme pelko-murina-kohtauksen juuri ennen omaa suoritusta. Aloitti reunan varjossa makaavasta isosta mustasta susihukasta ja jatkoi sit kaikkiin isoihin koiriin. Väisteli, tuijotteli eikä voinut tehdä verryttelyliikkeitään muuta kuin naama toisiin koiriin päin. Hormonohäiriö? Kipuja? Pää vaan sekoaa? Ei voi tietää. Toivottavasti ei toistu, seuraaviin treeneihin "palkkasin" jo Sarin isoimman pörrön hallin reunalle tuijottelemaan.... Eihän tuo koirasosiaalisin ole koskaan ollut, mutta ei myöskään pelännyt mitään. Äärimmäisen outoa ja tätä varmasti pohdin vielä tulevaisuudessakin lisää.

Seuraamista ei esitetty lähes lainkaan ja käskyjä tuli tuplat normaaliin verrattuna että sain Dedin pysymään kehässä. Onneks meillä oli lepsu tuomari ja antoi hyvästä yrityksestä 5,5 pistettä (ei edes huonoin, pisteet tokossa voi olla 0 tai 5-10).
Liikkeestä maahanmeno ja seisominen tehtiin onneks kaukana yleisöstä ja poispäin. Jotain hyvää kokeessa oli että molemmat onnistui täydellisesti eli 10 arvoisesti. Ehkäpä jäävien ongelma on takanapäin, kunnes alan tekemään seuraavaksi liikkeestä istumista ja saan koko hetkellisesti toimivan pakan sekaisin.
Luoksetulossa Dedi oli istualtaan hiipinyt mun perääni. Sitäkään se ei ole tehnyt koskaan. Joskus aikoinaan laittoi maahan, mutta nyt on jo vuoden verran istunut kuin tatti. Ehkä sitä pelotti ett iso musta syö mut, kun kävelin suoraan kohti sen ammottavaa kitaa. Itse pysähdys venähti vain vähän (ehkä metrin). Loppuasento oli vino, olihan sitä nyt pakko tuijotella sitä isoa mustaa (joka ei kyl edes ollut siinä paikallaan enää). Samoin kaukoissa yksi asennon vaihto tarvitsi kaksi käskyä tuijottelun takia. Muuten tosi kivat ja sujuvat.
Hyppyä pitäis ehkä oikeesti reenata, jotta koira oppis mitä tarkoittaa "istu". Meillä hallissa ei ole ollut tokohyppyä ja agihyppy saa Dedin pään vaan sekaisin. Ei olla treenattu kuin kerran ja sitten kokeissa tehty avo-luokan hyppyä. Tosin miksi sitä enää treenais, kun seuraavassa luokassa on jo hyppynouto. Mut omaksi iloksi tietysti vois tuonkin kouluttaa paremmaksi... Nouto oli kiva ja vauhdikas, palautusasento inan vino. Mutta palautuksessa ei tuijotellut yleisöä vaan oli muuten vaan vino.
Viimeisenä meillä oli paikallamakuu. 10 siitäkin, eihän tuo sieltä mihinkään liiku. Yleisvaikutelma 10.

Nyt vain uudet treenikuviot ja pitäis varmaan lukea voittajan liikkeet ja käskytyssäännötkin, jotta tiedän mitä pitäis kouluttaa ja kuinka monta käskyä missäkin antaa. ;)

Kommentoi kirjoitusta.

Kasvattien kuulumisia...

Keskiviikko 1.1.2014 klo 16:45

stinta_403x270.jpg


Remun ja Tuitun 1v kuvat lisätty tänne...


Simban kuulumisia:

Simba on tänä vuonna kunnostautunut erityisesti Supijahdissa. Olemme koiran kanssa siivonneet parikymmentä supia pois luonnosta. Näistä Simba on 4 pyydystänyt aivan itse ja tuonut ne minulle. Muut ovat tulleet loukusta ja Simba on osallistunut niiden hengiltäottoon.
Kyyhkymetsällä noutoja tuli toistakymmentä ja siihen päälle muutamia teerinoutoja. Sorsametsälle Simba pääsi pari kertaa ja molemmilla pääsi myös hommiin.



Tuitun tassun kuulumisia (jännevaurio syntynyt rikkinäisen pullon pohjasta tmv):

Ylihuomenna tulee kuusi viikkoa täyteen ja kipsi poistetaan kokonaan. Saa nähdä, miten tassu alkaa toimimaan. Lääkärin mukaan lopullinen toipuminen voi kestää vuodenkin, joten ainakin vähän aikaa kaikki noutaminen ja muu kova juoksentelu jätetään pois. Varasimme tammikuun alkupuolelle ajan vesijuoksumatolle.
Ennen vahingoittumista harjoittelimme noutamista muutaman kerran noutoa dummyyn sidotulla siivellä. Hienosti Tuittu hakee ja löytää, mutta kuumenee nopeasti vähän liikaa. Kolmannen tai neljännen noudon jälkeen se alkoi ravistella dummya eikä halunnut luovuttaa sitä. Täytyy keksiä tähän joku korjaus sitten kun päästään taas harjoittelemaan.
Syksyllä tein myös veri- ja raahausjälkiä metsään. Tuitulla ei ollut kertaakaan mitään vaikeuksia edes pitkän ja mutkittelevan jäljen seuraamisessa. Ja sienestyksen se oppi valtavan nopeasti niin että siitä oli oikeasti hyötyä jo ensimmäisenä syksynä. Hieno koira! Suoritin syksyllä metsästäjätutkinnon ja ehkä hankin vielä pyssynkin, niin Tuittu pääsee oikeasti noutamaan.

Remun kuulumiset:

Kaikki on mennyt tosi hyvin, vaikka onkin melko vallaton tapaus. Koirakoulussa ollut selkeästi innokkain (lue: keskittymiskyvyttömin) koirista, mutta nopea oppimaan, keskittymiskyky ei tosiaan aina riitä kovin pitkälle. Ja remmikävely onnistuu vaihtelevasti, mikä johtuu osaksi varmaan siitä et ollaan melko paljon lenkitetty sitä metsässä vapaana. Joulumarkkinoilla meni kyllä tänään tosi hienosti :)! On kyllä ihanaakin ihanampi otus :).



Kossu-possusella on ollut jo ekat juoksutkin. Tammikuussa sille on varattu terveystarkit ja sitten jännityksellä odotetaan kennelliiton lausuntoja. Kossu on kunnostautunut metsällä ja ensi kesänä olisi tarkoitus (mun tai Markuksen) viedä Kossu taippareihin, luonnetestiin ja mahdollisesti mejä-kokeeseenkin. Saadaan tulokset kuntoon niin voidaan miettiä millaista urosta Kossulle alettaisiin etsiä! ;)
Kuulemma Kossu on oikein mukava perhe koira ja sijoituskoti on tyytyväisiä koiraansa. Hyvä niin.

Kommentoi kirjoitusta.

SL-treffit ja "turhat" harrastukset

Tiistai 31.12.2013 klo 22:51

Käytiin Ikon kanssa tiputtelemassa joulukiloja SL-treffeillä agilityn parissa. Iko teki vähän tekniikkaa, takaakiertoja, pakkovalsseja ja sylkkäreitä. Omaan rauhalliseen tahtiinsa tuo tehtävät teki. Kotiläksyksi saatiin tehtävien vahvistusta kauempana eikä esim takaakiertoa enää viedä johteelle asti. Enhän mä tietenkään ole taaaas jäänyt junnaamaan paikalleen noissa tehtävissä. Pakkovalssit oli kyllä todella kivat ja Iko saikin kehuja, miten se jäi suorittamaan tehtävää huolimatta siitä että lähdin todella ajoissa liikkeelle pakkovalssista. Jeejee! Kasvattaja ehkä jo alkoi olla huolissaan meidän rauhallisesta treenitahdista, mutta onneksi SL-hömppäkisassa päästiin näyttämään ettei meiltä vauhtia tule puuttumaan, kun ensin käynnistytään. Iko vaan keskittyy niin tehokkaasti että tekee "puoliksi osattuja asioita" hitaammin.

Tästä linkistä näette otteen höntsäilykisasta. Voittaja Ross on Ikon isä ja toiseksi sijoittunut Ira Ikon sisko. Liinu on Rossin emä ja Cola Rossin sisko.. Myös Ikosta lisätty uudet poseerauskuvat tänne.

Tein myös iloksenne koirieni "turhat" harrastukset sivuston. Klikkaa tästä! Lisäilen tuonne meidän päähänpistoja, kunhan taas keksin jotain uutta. Mäkikiipeilystä ja vetohommista pitäisi saada kuvia. Mitähän muuta me harrastetaan??

Kommentoi kirjoitusta.

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »